Laajentunut ydinperheemme, eli Heinon konserniyhtiöt
Laajentunut ydinperheemme, eli Heinon konserniyhtiöt

Laajentunut ydinperheemme, eli Heinon konserniyhtiöt

Ydinperheeseemme kuuluvat valmisruuistaan tunnettu Anton & Anton, kalankasvatukseen ja kalajalosteiden valmistukseen erikoistunut Kalavapriikki sekä alkoholijuomien maahantuoja ja valmistaja Brukett.

Nothing found!

Heinon konserniyhtiö: Kalavapriikki

Alkujaan Kuopiosta käsin kasvavaan kalamarkkinaan tarttunut ennakkoluuloton yritys, jonka vahvuuksia ovat kotimainen käsityö, osaava henkilöstö sekä maittavaksi muotoiltu tuoteperhe.

Perustettu

2007

Osaksi konsernia

2009

Kategoria

Ruoka
Heinon konserniyhtiö: Anton & Anton

Porvoolaislähtöinen supermarkettien haastaja, joka sittemmin siirtyi palvelemaan hyvän ruuan ystäviä pikkasen paremmilla valmisaterioillaan.

Perustettu

2008

Osaksi konsernia

2013

Kategoria

Ruoka
Heinon konserniyhtiö: Brukett

Maailman juomataloja ja uusimpia tavarantoimittajia Suomessa edustava yhtiö, jonka helmeilevän monipuolinen valikoima kattaa viinit, oluet, siiderit, virvoitusjuomat ja väkevät alkoholijuomat. Brukett-konserniin kuuluvat Suomenlinnan Panimo, Fiskarsin Panimo sekä Noita Winery.

Perustettu

1995

Osaksi konsernia

1995

Kategoria

Juoma
Heinon konserniyhtiö: Heino Group

Konsernin emoyhtiö tarjoaa tukitoimintoja (HR, vastuullisuus, talous, kiinteistönhoito) tytär- ja osakkuusyhtiöilleen, ja vuokraa varasto- ja toimistotiloja omistamistaan kiinteistöistä.

Perustettu

1899

Kategoria

Tukitoiminnot